07 lokakuuta 2006

TERA

"TERA on vuonna 2006 aloittanut rock-bändi Tampereelta. Kitaristit Petri Lassila ja Antti Honkkila perustivat Teran maaliskuussa 2006 sairaalassa, jonne olivat päätyneet kumpikin urheiluonnettomuuksien takia.

Ensikonsertti pidettiin jo samaisen vuoden lokakuussa, debyyttilevy "Uusi Veri" julkaistiin marraskuussa 2007 saavuttaen heti sijoituksen Suomen virallisella listalla. Kakkosalbumi "Minulle ei ole paikkaa" julkaistiin vuonna 2010."



Ympyrä siis sulkeutui. Ennen Terapiaa soittivat Antti ja Petri Sforzandossa ja jälkeen Terapian soittavat Antti ja Petri jälleen yhdessä; TERAssa.

Siinä missä Terapian juuret olivat sfz:ssa ja monia szf:n biisejä kuultiin etenkin Terapian alkuaikojen keikoilla, ovat TERAn juuret Terapiassa ja eipä ole ollut lainkaan harvinaista kuulla Terapian biisejä TERAn keikoilla. Normaalia evoluutiota siis.

www.TERA.name
TERA - Uusi veri
TERA - Minulle ei ole paikkaa

Ja onpa jopa nähty Terapian Janikin vierailemassa TERAn keikoilla tuomassa lisävahvistusta kitarointiin kun vuorossa on ollut Terapian biisivalikoimaa. Ensimmäinen Janin vierailu TERAn riveissä tapahtui Turussa marraskuussa 2008.

Maata näkyvissä