- Jouko Kantola / Music Mission 5/94
24 syyskuuta 1994
Täällä taas
"Pojat ovat miehiä nyt. Terapia on jo ajat sitten lakannut olemasta terapiaa jäsenilleen. Se hoitaa nyt jo laajahkoa kuulijakuntaa, uskoisin ... Olen alkanut digata tikkusuoraa soolokitaransoittoakin, kun olen tajunnut, että se ei olekaan vahinko ... Käsitellään elävää elämää ilman turhia Kaanaapumpuleja tai tavanomaisuuksia, lukuunottamatta Meistäpä kai -laulua, joka lienee jonkinlainen kädenojennus Henkselit- tai Pro Fide -ryhmälle."
15 elokuuta 1994
Kuinka pojista tehdään miehiä?
Ei aavistustakaan - mutta elokuun 1994 koittaessa (vauhti lienee ollut melkoisen kova tuohon aikaan kun kukaan ei tunnu muistavan virallisia päivämääriä, mutta mitä ilmeisimmin (kelanauhakotelon mukaisen päivämäärän mukaisesti) aloituspäivämäärä olisi ollut 15.8.1994) poppoo pakkautui uudemman kerran JJ Studiolle. Siellä taas. Hyvä niin.
25 toukokuuta 1994
"single"
Demosta tuli myyntituote. MG:n pölyisistä kellareista singahti hämmästyttävän nopealla aikataululla ja huolimattomalla jäljellä maailmalle Terapian ainoa single ja vieläpä kasettina. Pois turhat kromeluurit, harmonizerit ja kiiltopintakannet (tai edes label-tekstit). Täältä tulee "single".
Fiilistä ja draivia, ei välttämättä oikeinsoittoa tai vireitä.
Fiilistä ja draivia, ei välttämättä oikeinsoittoa tai vireitä.
08 helmikuuta 1994
1994
Miksaajana tähän asti lähes kaikilla keikoilla oli ollut Jarkko, paitsi parilla inttikeikalla, joilla tuuraavana miksaajana oli toiminut Juice Rautiainen (res vänr). Nyt alkaneena vuonna Jarkon opiskelu- ja työkiireet alkoivat lisääntyä ja Juicea rupesikin näkymään jo huomattavan suurella osalla keikoista.
04 maaliskuuta 1993
1993
Keväällä keikkailu jatkui, nyt ensimmäisiä kertoja keikkabussilla. Tähän asti Terapia oli vuokrannut pakettiautoja, mutta liityttyä tamperelaisen kristillisen yhdistyksen, Gospel Power ry:n, jäseneksi, oli auennut tilaisuus päästä käyttämään edellisenä vuonna ostettua keikkabussiksi muokattua entistä Hyvinkään liikenteen linja-autoa. Kiinteä viha-rakkaussuhde tähän autoon jatkui sitten seuraavat kahdeksan (pitkää) vuotta.
Maaliskuun alussa julkaistu "Tule ja kazo" puolestaan nousi nopeasti yhdeksi myydyimmistä kristillisistä levyistä Suomessa. Ennen kuulemattomat kitaravallit ja sisimpään osuvat aidot sanoitukset purivat kuulijakuntaan. Ja ennen kuin Terapia huomasikaan, oli bändin nimi tullut tutuksi lähes koko maassa.

27 helmikuuta 1993
Tule & kazo
Se ensimmäinen. Se joka ei ollut sitä mitä olisi odottanut mutta se jota oli odotettu.
"Manselainen funk-metal ryhmä teki sen. minkä lupasi, eli ceedeellisen pirteätä musaa. Tosin tuo oli vähän väärä sana kuvaamaan tämän levyn tunnelmia ... Välillä menossa on mukavasti kierroksia, esim biisi "On se ihmeellistä" ja välillä laahataan totaalisesti, esim "Tämä kaupunki" -biisissä."

- Gospel-lehti 2/93
16 tammikuuta 1993
Studioziiziinordlund.
Kylmän kauniina pakkaspäivän aamuna joukko jännittyneitä ensilevyntekijöitä suuntasi matkansa Tampereen Hämeenpuistoon, kohti JJ Studiota. Studion omistaja Juuso Nordlund rauhoitteli hätäisiä ja hermostuneita, joka suuntaan viipottavia tulokkaita sanoen ensimmäistä kertaa tuon vielä legendaariseksi käyvän lauseensa: "Eiköhän poijjaat juoda kahvit ensin."
Tällä rauhallisella, mutta määrätietoisella asenteella jatkettiin seuraavat kaksi viikkoa ympäripyöreitä päiviä. Ja kahvia sitten kyllä myös juotiin. Ja helmi-maaliskuun vaihteen viimein koittaessa, oli valmistunut ensimmäinen painos levystä "Tule ja kazo".

17 tammikuuta 1992
1992
Harrin tulikaste Terapian riveissä koitti viimein tammikuun puolivälissä kahdella perättäisellä Tampereen keikalla. Edellisen syksyn keikkataukoa otettiin nyt kiivaasti takaisin ja maaliskuun loppuun mennessä oli jo pitkälle toistakymmentä keikkaa takana. Janin vuoro osallistua valtion leipätyöhön hiljensikin sitten hyvin kiihtynyttä vauhtia muutamaksi kuukaudeksi. Vaikka eihän nyt mikään armeija niin sitova ole, etteikö sieltä aina välillä keikoillekin pääsisi.