Nyt niitä taas saa. Niitä levyjä meinaan. Tai siis ei oikeastaan levyjä (siis saa niitäkin, joitain), mutta nyt on jälleen mahdollisuus hankkia itselle Terapian musaa tai sitten vain kuunnella sitä. Terapia siirtyi nimittäin digiaikaan. Ja julkaisi 4 biisin EP:n, joka itse asiassa on jo vuodelta 2010.
Mitä? Kyllä! Terapian "Ora Sono Salvo" on vaikka heti Spotifysta kuunneltavissa.
Perhana, olikin väärä bändi... Näinpä se nykyaikana menee.
Mutta siis toden totta, koko Meidän Tuntemamme Terapian katalogi on nyt sekä iTunesissa että Spotifyssa - tervemenoa pläräilemään ja ihmettelemään.
Irtokappaleita joistain levyistä ihan CD:nä kuulemma vielä löytyy tietääksemme Maanalaisesta levykaupasta, ainakin Tule & kazoa, Joonaa ja Hulluja päiviä löytyy. Niin ja TERAn keikoilla on vielä myynnissä näitä. Muut taitaakin sitten kaikki olla kaput. Joten siinäkin mielessä mukavaa, että jakelu hoituu näin immateriaalisesti noiden musapalveluiden kautta. Joita on muuten maailmassa muitakin kuin nuo mainitut iTunes & Spotify. Mutta turha kuvitella että CM Storesta löytyisi, ne ei ymmärrä hyvän päälle.
Joten hehkuttakaamme internationaalista distribuutiotamme, Terapian levyjä on downloadattavissa mm. seuraavista maailmanlaajuisista musiikkikaupoista:
Amazon
BlackBerry MP3 Music Store
Napster
Nokia Music Store
Rdio
Samsung Music Hub
...ja niin edelleen.
Ja Nokia Music Storen mielestä Terapia on samankaltainen Queenin kanssa! What's nicer than that :)
1 kommentti:
Tämän bändin kuunteleminen on jopa enemmän kuin pelkkää viihdettä. Pidän siitä paljon. Ja on hyvä, että heidät löytää nyt netistä.
Lähetä kommentti