25 tammikuuta 1991

1991

Tammikuussa rappasi Tampereen Pispalassa The Rap I.A. Aikakauden raphiphop-hengen omaksuneena myös Terapia näytti kykynsä uudistua ja hyödyntää "poikkeaviakin" musiikkityylejä omaan ainutlaatuiseen ja sykähtävään kokonaisuutensa.


#23 The Rap I.A.
Volkkarimerkit ja hupparit heiluen, tukat törröllä ja Aerosmith-riffit opeteltuina, kajahtivat ilmoille niin Hymy hyytyy, Tule ja katso, kuin myös monet muutkin jo tutuiksi käyneet puhelauluklassikot. Bändillä ja yleisöllä (jossa istui muuten eräs rumpali nimeltä Harri) oli hauskaa ja tämän kaltaista showta ei sittemmin ole nähty. Kevään (itse asiassa samana viikonloppuna RAPpi-keikan kanssa) aikana nauhoiteltiin uusia biisejä, keikkailtiin ja julkaistiin edelleen Terapia-lehteä, joka oli jo ehtinyt saavuttaa vankkumattoman jalansijan tamperelaisen kristillisen rockin julkaisujen parissa. Myös Terapian ensimmäinen valokalusto (olihan se tosin pieni ja himmeä, mutta valo mikä valo!) hankittiin helmikuussa ja valomieheksi pestattiin Terapian puuhissa jo pitkään viihtynyt Jussi Salo.

2/92 kansi
Band news
Tilaa lisää...
Tammikuun sessioista on muuten peräisin se Hymy hyytyy -versio, joka yhdeksän vuotta myöhemmin päätyi "singlen" cd-versiolle.

Demo 25-27.1.1991
1. Muukalaisia vaan
2. Tämä kaupunki
3. Hymy hyytyy
4. En koskaan voinut kuvitellakaan
5. Valkoiseen kaupunkiin


Kevätkausi huipentui keikkaan Kirkon nuorisopäivillä Tampereen jäähallissa, jota seuraamaan oli saapunut viitisentuhatta innostunutta nuorta. Setin avasi vanha Sfz-klassikko Valkeissa vaatteissa (Tiellä ystäväni vaeltaa), joka muuten ihan oikeasti soitettiin valkoiset kylpytakit päällä.

#34 Nuorisopäivät, Tampere, jäähalli
Tiellä ystäväni vaeltaa
Hymy hyytyy

Kuluneen vuoden kohokohdista toinen oli Ristirockin pääesiintyjänä oleminen. Pimenevässä yössä soitettu keikka oli ikimuistettava niin bändille kuin yleisön seassa olleelle tulevalle valomies Jussi Törmällekin. Ristirockin jälkeen oli elokuussa vielä parisen keikkaa, joilla mukana roudaamassa ja viihtymässä nähtiin tamperelaisen Checkpoint-yhtyeen rumpali Harri. Salon keikan paluumatkalla Harri osoitti yhtyeelle myös taitonsa olla sekä erittäin taitava kuski, että myös kyvykäs keksimään uusia ja käyttökelpoisia tarkoituksia vaikkapa tyhjille juomapulloille.

Lokakuun lopulla Antin toipuessa jalkaleikkauksestaan, otettiin esille rumpalinvaihdosasiat. Harri, joka oli jo osoittanut kykenevänsä selviytymään vaativistakin koettelemuksista mm. supikoirien kanssa, oli ilmaissut halukkuutensa tehdä Terapian riveissä enemmänkin kuin vain roudata, ajaa autoa tai viimeistellä petoeläimiä. Luonnollinen päätös tässä tilanteessa oli siis ottaa Harri rumpuihin. Näin ollen Antti palasi jälleen kitaran pariin ja siinä sivussa otti myös vastuun lead-laulusta Petrin keskittyessä aktiivisemmin kitarointiin. Näissä leppoisissa kuvioissa vierähti loppuvuosi ahkeran reenaamisen siivittämänä ja uuden reenikämpän innoittamana.

Reenit, joulukuu 1991

1991 keikkoja (17)
26.01.1991 Tampere 23 Pispalan kirkko. The RAP i.a. Tie valmis on.
17.02.1991 Tampere 24 Sampola, w. Checkpoint > Jopa Nuotassa nähtiin positiivinen keikka-artikkeli TRP:sta:

Julistetaidetta
Terapeuttista gospelia Tampereella
Mitä yhteistä on neonshortseilla, enkeleillä ja Tampereen helmikuisella pakkassunnuntailla? ??? Ai mitäkö? Tuo kolmiyhteys on Terapiaa!

Tampereella gospeloitiin tehokkaasti 17. helmikuuta kiitos kaupungin ev.lut. seurakuntien. Iltapäiväkonsertissa Sampolan koululla rokkasi ja jutusteli Jokke Mäki-Lohiluoma Takapulpetin Poikineen (Mikko ja Sakari Löytty). Illalla viihtyi juhlasalillinen väkeä Checkpointin ja Terapian otteessa...

lltakonsertissa sanomaa riitti. Checkpoint kaipasi "viimeiseen kaupunkiin" - Pete punaisten kitaroidensa koko voimalla ja laulaja Ari-Pekka qstosmaisella intensiviteetillä.

Terapia puolestaan hoiti terapiallaan sekä yleisönsä että epäilemättä myös itsensä. Nelihenkinen bändi päästi energiansa pihalle - mikä hikoilu ilmeisesti vaati nuo jo mainitut neonshortsit - ja sanomansa suoraan tajuntaan. Jeesus on Herra - sitä huutaa vaikka kivet jos muut lähteet vaiennetaan!

Terapian laulut on kristillistä propagandaa parhaimmillaan - ja siitähän me tykkäämme. Erityisesti mieleeni jäivät "Tämä kaupunki tarvitsee Jumalaa" sekä herkistelevämpi sointinen biisi enkeleistä: - Mitäpä minä tässä enkeleistä ellei Jumalaa olisi, laulaa Pete. Terapia on jäähallin konsertin pääesiintyjä kirkon nuorisopäivillä 24.-26. toukokuuta täällä Tampereella. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan.

- Kirsi Jokinen / Nuotta 3/91

+ Jussi Salo - valot 

01.03.1991 Espoo 25 Suvelan srk-talo. I keikka omilla valoilla.
08.03.1991 Riihimäki 26+27 Yökkönen. Aktiivista lyhyttukkaista yleisöä.
05.04.1991 Kouvola 28+29 Matala kynnys. Jaani oli valoissa, matkaa poljettiin jenkillä. Knockin' At Your Backdoor. Mikko tervehti vauhtinakilla päivystäjää.
06.04.1991 Kotka 30 Langinkosken srk-talo. Jaani edelleen, valo & ääni häipyivät viimeisen biisin aikana kävelylle.
13.04.1991 Kankaanpää 31 Srk-talo. Pepsiä!!! =)(/("€/&%#)=(
27.04.1991 Valkeakoski 32 Ammattikoulu. I Petri löi päänsä karmiin ja tippui rappuun.
15.05.1991 Tampere 33 Terälahden koulu. Jarkko väänsi soundit pöytään kuivana.
25.05.1991 Tampere 34 Jäähalli, Kirkon nuorisopäivät. Ensimmäinen biisi kylpytakeissa.
24.07.1991 Pälkäne 35 Kukkolan leirikeskus. Nurmella ilman katosta sateessa. Enkeli eteisessä.
27.07.1991 Ylöjärvi 36 Julkujärvi, Ristirock, w. mm. DayBreak > Vettenrannan Ismo teki valot.
23.08.1991 Tampere 37 Olkahisten srk-talo. Uutena roudarina Harri Karhe. Keikka haisi muuten keskipenkkiin asti.
30.08.1991 Salo 38+39 Laurin koulu, srk-talo. Harri "405" Karhe: road manager. Paluumatkalla kohtasivat cocispullo ja supikoira.

+ Harri Karhe - rummut 
Antti Honkkila > laulu, kitara 

Biisilistoja vuodelta 1991
#36 Ristirock
Henkilökohtaista
Kaiken
Hei sinä
En koskaan voinut kuvitellakaan
...vielä vaatemuotia vuodelta 1991

STT:n uutisia